Villiinny villivihanneksista!

Nyt on mitä mainioin aika aloittaa hortoilu  eli villivihannesten kerääminen. Juuri tällä hetkellä maasta pukkaa huikea määrä toinen toistaan herkullisempia ja ravinteikkaampia kasveja, joista voi varsin vähällä vaivalla valmistaa monenlaisia terhakoittavia terveysherkkuja. Parhaimmillaan ovat juuri nyt esimerkiksi seuraavat kasvit: nokkonen, siankärsämö, poimulehti, puna- ja valkoapila, voikukka, koivu ja mesiangervo.

Tässäpä muutamia ideoita siitä, mitä ja mihin villivihanneksia voidaan hyödyntää. (Ennen kuin kirmaat tukka putkella keräämään, muistahan, että:
-keräät vain niitä kasveja, jotka takuulla tunnistat
-keräät kasveja vain puhtailta paikoilta 

Jos metsään haluat mennä nyt – sä takuulla yllätyt ;)

AHO- ELI METSÄMANSIKAN LEHDET ovat miedonmakuista naposteltavaa, jotka sopivat vaikkapa tuoreina ja silputtuina salaatteihin tai leivän päälle. Alkukesällä poimituista ahomansikan lehdistä voit myös keittää herkullista teetä.

JAUHOSAVIKKAA voi käyttää silputtuna salaateissa tai keittää pinaatin tapaan lisukkeeksi.

KOIVUN LEHDET (etenkin rauduskoivun lehdet) sisältävät runsaasti C-vitamiinia. Koivun lehtiä voi pureskella ihan sellaisenaan, suoraan puusta napsaistuna tai ripotella salaatteihin. Myös leivän päällä nuoret koivun lehdet ovat hehkeää herkkua. 

MAITOHORSMAN NUORET LEHDET sopivat oivallisesti salaatteihin - ja oikeastaan kaikenlaisiin kasvisruokiin. 

NOKKONEN on villivihannestemme aatelia - huikean ravintorikas kasvi, joka sisältää mm. rautaa seitsemän kertaa enemmän kuin pinaatti, piitä 60 kertaa enemmän kuin lehtisalaatti, kalsiumia kolme kertaa enemmän kuin maito ja C-vitamiinia viisi kertaa enemmän kuin appelsiini.
Voit toki käyttää nokkosta myös tuoreena pieneksi silputtuna vaikkapa salaatinkastikkeissa tai tehdä tuoreesta nokkosesta teetä. Ennen käyttöä nokkosen versot tosiaan on syytä ryöpätä eli nopeasti kiehauttaa, jotta lehden alapinnan poltinkarvat tuhoutuvat ja samalla myös mahdolliset nitraatit liukenevat keitinveteen.

POIMULEHTI on miedonmakuinen tuttavuus, joka on myös mitä mainiointa silmänruokaa – ja sopii näin ollen koristeeksi ruoka-annosten päälle. Kokeile poimulehteä salaateissa, levitteissä, salaatinkastikkeissa – ja ihan missä vaan mieleesi juolahtaa!

PUNA-APILAN LEHDET sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja proteiiniakin mainittavasti. Lehdet ovat herkullisia salaateissa, kukat taas sopivat syötäviksi koristeiksi.

SIANKÄRSÄMÖN LEHDISSÄ on luonnetta! Hivenen kirpeän makuiset lehdet antavat pontta salaatteihin, levitteisiin – ja miksei lämpimiin ruokiinkin.

VOIKUKAN LEHDET ovat monikäyttöistä herkkua!  Sileälehtiset voikukan lehdet ovat maultaan miedoimpia ja siksi ”helppokäyttöisimpiä”. Kokeile voikukan lehtiä vaikkapa salaateissa, yrttilevitteissä ja muhennoksissa.

YRTTIVOI

50 grammaa voita (pehmennyttä)
1 dl villivihanneksia (esim. siankärsämön- maitohorsman versoja, apilanlehtiä, nuoria voikukanlehtiä, nuoria poimulehtiä, koivun hiirenkorvia, nuoria mansikanlehtiä)
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl villivihanneksia koristeeksi

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja koristele villivihanneksilla. Nauti leivän päällä tai valele grilliherkkujen kylkiin.

 

YRTTINEN KASTIKE (grilliherkkujen kyytipojaksi, salaatin kastikkeeksi tai kylmäksi lisukekastikkeeksi pääruualle)


2 dl kermaviiliä
2 dl silputtuja illivihanneksia (esim. siankärsämön- maitohorsman versoja, apilanlehtiä, nuoria voikukanlehtiä, nuoria poimulehtiä, koivun hiirenkorvia, nuoria mansikanlehtiä)
1 tl rouhittua mustapippuria
1 silputtu punasipuli
sitruunamehua
ripaus suolaa
hivenen hunajaa 

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti!

 

MAITOHORSMAMUHENNOS

2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli silputtuna
2 dl ryöpättyjä maitohorsman lehtiä tai 5 dl tuoreita maitohorsman lehtiä
(1 kesäkurpitsa pilkottuna)
( ½ dl kuivattuja suppilovahveroita liotettuina)
1 tl mustapippuria
2 dl kermaa
2 tl kasvisliemijauhetta
1/2 dl siankärsämön versoja

 

Kuullota sipulisilppu pannulla öljyllä, (lisää sitten suppilovahverot ja kesäkurpitsan palaset), lisää muut ainekset – viimeisenä kerma ja kasvisliemijauhe. Koristele siankärsämön versoilla ja nauti.

 

SIPULINYSTÄVÄN NOKKOSMUHENNOS

2 sipulia silputtuina
4 rkl öljyä
2-3 dl ryöpättyä nokkosta
5 valkosipulin kynttä
1 tl mustapippuria
ripaus sitruuna mehua
meri- tai vuorisuolaa maun mukaan

Kuullottele sipuleita öljyssä, lisää nokkonen ja mausta. Nauti rautapitoisena lisukkeena hyvällä mielellä.

 - Johanna Koskinen

 (Kuva: Jyri Pajamo)

 

Kommentit

Luana, 27-04-12 12:31:
This shows real expertise. Thanks for the anwser.
Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Shuhuf, 04-03-12 06:45:
Kuulostaa herkulliselta, kkeoilen! Minun piti kylle4 googlata tuo Cevapic, se on ilmeisesti serbialainen jauhelihamakkara tai jotain sen tapaista : ) Lehtikaalisatoa ne4kyy viele4 olevan runsaasti, kun syksyn le4mpime4t ovat kasvattaneet uusia lehtie4 eive4tke4 je4nikset ole viele4 intoutuneet kaalimaalla herkuttelemaan. Ihanaa syysruokaa tiedossa!
Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Journey, 02-12-11 11:33:
In the complicated world we live in, it's good to find simple soultinos.
Lähetetään...
Arvio: 5.0 / 5. Ääniä: 1.
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.
Lisää kommentti

* - pakollinen kenttä

*





*
*

Anna arviosi tälle blogiartikkelille

Lähetetään...
Ei arviota vielä. Ole ensimmäinen ja anna tähtesi!
Klikkaa tähtiä antaaksesi arviosi.

© Ruohonjuuri Oy, Urho Kekkosen katu 4-6 E, 00100 Helsinki, info(at)ruohonjuuri.fi